sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Wauhdikasta viikonloppua



Viikonloppuna oli menoa ja melskettä. Termiitit ovat aiva uuvuksissa ja toki pienten pitää nukkua kimpassa.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Kissallinen vuosi

Maanantaina tuli vuosi täyteen kissaelämää, enpä vielä vuosi sitten olisi uskonut, että kohta on kaksi kikkuraa talossa.

Nyt kun kelitkin ovat hieman hellittäneet voi aivan huoletta painia jopa keskellä päivää. Tuo iso HirviöRex höykyttää pikkuista kiitettävästi. Mutta pikkuinen on niin tulinen ja tempperamenttinen luonteeltaan, että takaisin tulee.



keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Varpaassa haava

Ja koska neiti on suhteellisen kova nuolemaan, on kauluria käytettävä.

Yhteistoimintaa käytetään avuksi:




lauantai 17. heinäkuuta 2010

Huh hellettä!



Lämmintä piisaa, mutta sepäs ei termiittien menoa tunnu lainkaan haittaavan. Riehutaan vain aiemmin aamusta ja myöhemmin illasta. Päivän helteiset hetket vietetään siestää.

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Juhannuksen juhlintaa



Koska henkilökunnan molemmat jäsenet päivystävät niin rauhallinen ja kotivoittoinen juhannus on ollut Rexien mieleen. Molemmat ovat avustaneet rästiin jääneissä kotihommissa kovalla tarmolla.

Olka-Sisko steriloitiin puolitoista viikkoa siten. Rex pärjäsi hienosti, mutta henkilökunnan naispuolinen jäsen passitettiin kotiin odottamaan toimenpiteen päättymistä. Sukkapukua oli aivan mahdoton saada pysymään neitokaisen päällä, joten henkilökunta luovutti (parin päivän jälkeen) ja keskittyä vahtimaan kissaa ja haavaa (onneksi on mahdollisuus etätyöhön).

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Hei me ommellaan!



Piti tehdä sohvan päällinen (kiitos toimintatermiittien), onneksi olivat avukkaat apurit avustamassa. Eihän hommasta olisi muuten tullut mitään.

perjantai 14. toukokuuta 2010

Elokuvissa

Ere teki parvekkeen oveen hienon "verkko-oven".



Siinähän termiitit sitten istua napottavat, kuin elokuvissa ikään. Kiva tuijotella parvekkeen takaista elämää, haistella hajuja ja kuunnella ääniä.

Eilen Otto-Poikakin ekaa kertaa valjasteli takapihalla hienosti, ylpeänä ja häntä pystyssä!